Sivut

9. lokakuuta 2011

Tunnustus

Sain tämänkivan tunnustuksen Marikalta ja Manssulta, kiitos kovasti kumpaisellekkin.

Tunnustuksen saajan pitäisi  1. Kiittää tunnustuksen antajaa. 2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle. 3.Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta. 4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

Minä en jaa eteenpäin, koska tämä on kiertänyt monia monia kertoja ympäriinsä. Kiitän kuitenkin kaikkia teitä ihania lukijoita, jotka olette matkassa pysyneet tauonkin jälkeen. Kommenteista vielä erikoiskiitos, se taitaa olla tämän bloggaamisen suola ja sokeri.

Ne kahdeksan satunnaista asiaa tuottikin sitten hieman ongelmia, mutta tässäpä näitä turhuuksia minusta :)

1. Vielä 5 vuotta sitten purin kynsiäni niin, että sormet oli aina ihan hellänä. Nyt taas kynnet on niin pitkät, että tietokoneella kirjoittaminen tuottaa jo ongelmia. Pitäis varmaan leikata, koska sitä mie teen töissä päivät pitkät.

2. Tuohon mainittuun työhön liittyen voisin kertoa, että kirjoitan oikeuslääketieteellisistä ruumiinavauksista eli melko karua tekstiä tuotan (oikeuslääkäreiden sanelusta) päivät pitkät. Ikävä kyllä kaikkeen turtuu.

3. Sillon kun opiskelin tuhlasin jokaisen pennin ja sentin, mikä vain jostain ilmaantui. Nyt kun olen töissä, minusta on tullut todella pihi.

4. Ja kaikki rahat, jotka säästän laitan yleensä kodin sisustamiseen. Nyt on säästämisvuorossa vaatehuoneen hyllysysteemit, seuraavaksi keittiön välitilan kaakelointi ja uudet pöytätasot.

5. Olen innostunut karppauksesta ja olenkin pudottanut kesästä 15 kg. Harmittaa vain, ettei se kovin näy, koska huimasti olisi vielä pudotettavaa. Hitaasti hyvä tulee, toivottavasti!

6. Oon telkkarin orja. Vahtaan kaikkea mahdollista, varsinkin syksyllä, kun kaikki uudet sarjat alkaa. Onneksi mulla on täällä askarteluhuoneessa pikkutöllö, et voin samalla näperrellä jotain.

7. Kävin eilen kädentaitomessuilla ja ärsyttää suunnattomasti, kun en koskaan raski ostaa mitään käsitöitä. Ajattelen aina, että tuonhan teen helposti itekki. Nyt mukaan lähti lähinnä koruilutarvikkeita. Ärsyttää myös ns. messuhinnat. Mun järjen mukaan kannattais olla hyviä tarjouksia, mutta ainakin täällä esim. askartelutarvikkeissa tuntu olevan messulisä.

8. Ootan ihan älyttömästi jo tulevaa intohimona skräppäys tapahtumaa, vaikka edes ajankohdasta ei ole tietoa. Toivottavasti selviää pian kuitenkin. Siitä on ikuisuus, kun olen päässyt skräppäämään porukalla.

Mainostan vielä nuita mun huutokohteita. Katelkaapa löytyiskö jotain kivaa. :)

3. lokakuuta 2011

Vähän runsaampaa

Eilen BB:n aikana vähän skräppäsin ja tässä tuotos. Tykkään ihan mielettömästi. Inspiroiduin jostain sivusta, jonka oon joskus tallentanu koneelle, mutta nyt ei oo enää mitään hajua, mistä se on. Onneksi nyt on Pinterest. Mulla on ihan jättimäiset silppupaperilaatikot ja tähän sain sentään jotain laitettua. Täytynee ottaa ihan asiaksi etsiä ensin sieltä sopivia papereita.