Sivut

1. syyskuuta 2011

Hengissä!?

Juu, täällä tosiaankin ollaan, vaikka on varmaan usko loppunut jo lukijoilta ja minulta itseltänikin tämän blogin suhteen. Skräppäys tai oikeastaan mikään muukaan askartelu ei ole kiinnostanut tippaakaan koko kesänä. Häämatka-albumi on jäänyt puolitiehen. Hääkuvia en edes alkanut skräppäämään vaan liimasin albumiin, sekin on kesken. Aika on mennyt ulkona pihaa laittaessa ja puita kaataessa ja tehdessä. Sisällä oon sisustanu makkarin uusiksi ja keittiöön ja vaatehuoneeseen on suunnitelmat valmiina. Jotain on kuitenkin ollu "pakko" tehdä. Muutamia tilauskortteja, joista tässä yksi näytille.


Ja ystävän polttarikansio, johon tuli 50!!! sivua. Tyylin piti olla yksinkertainen, pelkistetty ja mustavalkoinen pienillä pinkeillä piristeillä. Välillä todellakin tuntui, että toistaa itseään. Albumi on 8 tuumanen ja kuvia siihen teetätin lähemmäs sata. Tässä muutamia omia lempparisivuja näytille, kaikkia en millään viitsi laittaa, mutta näistä näätte tyylin. Kuvat on melko huonoja, kun otin ne vain pikaisesti itselle muistoksi kun sain albumin valmiiksi. Ei ollut silloin ajatusta, että julkaisisin täällä. :)






Lopuksi vielä polttarisankarille ja sulhaselle tehty hääkortti ja ystävän kanssa yhteistyössä tuunattu vessakyltti lahjksi. Vähän inside, mutta laitanpa nyt kuitenkin. Nuissa tikkuaskeissa on elämänohjeita..

Mitäs teille kuuluu? Blogeja olen kyllä blogilistan kautta säännöllisesti lukenut, mutta kommentointi on jäänyt täysin. Yritän ryhdistäytyä siinäkin suhteessa, samoin kun tämän blogin kans. Ja kiitokset Ninarskulle ja Lehtipollolle, kun olette kaipailleet. :)

19. huhtikuuta 2011

Häiden jälkimaininkeja

Yks vanhempi leiska häiden jälkeen on jäänyt julkaisematta, joten tässäpä tämä. Ei mitään sen suurempia merkityksiä, halusin vain skräpätä meidän ihanista apulaisista eli siskostani, joka toimi kaasona ja mieheni veljestä, joka oli bestman. Tämä on taas sitä skräppäystä skräppäämisen ilosta. :)

17. huhtikuuta 2011

Terapiaa

Perjantain jälkeen tuli pitkästä aikaa tarve tehdä terapialeiska. Muuten täällä onkin aika mennyt häämatka-albumia skräpätessä. Siitä joskus myöhemmin lisää. Tässä kuitenkin nyt tämä terapia. Asia on kyllä melko henkilökohtainen, mutta päätin sivun kuitenkin julkaista. Tuskinpa siitä mitään haittaa mulle koituu.


Jokainen voi googlettaa, mitä otsikko tarkoittaa. Mutta kuten tarinakin kertoo, sain perjantaina varmistuksen jo hetken epäilemälleni asialle. Suvun perinnöllinen silmäsairaus on minullakin, vaikka sen piti periytyä X-kromosomaalisesti eli vain miesten piti sairastua. Kantajaksi minut on todettu jo vuosia sitten ja silloin jo tiesin, että mahdollisesti joskus syntyville poikalapsille se periytyy 50 % todennäköisyydellä. Vielä tämä ei elämään vaikuta millään tavalla eikä kukaan tiedä missä tahdissa sairaus etenee tai eteneekö ollenkaan. Vuosittaisten kontrollien myötä ollaan sitten aina viisaampia missä mennään. Että semmosta.

Ai juu ja ei mulla normaalisti ole nuin isot mustuaiset. :D Kuva on otettu perjantaina laajentavien tippojen jälkimainingeissa.

3. huhtikuuta 2011

Muutama maistiainen kaukomailta

Kotosalla ollaan tässä nyt puolisen viikkoa oltu, töissä käyty ja vietetty viikonloppua sukuloimassa. Muutama kuva reissusta. Matka meni oikein mukavasti vaikka toisella viikolla sato melkeinpä aina. Paluumatkalla yksi meän seurueen minibusseista ajo ojaan, mutta onneksi ei mitään sattunu. Lisäksi piti tehä lentokoneella mutka Phuketissa, koska osa matkustajista ei ollu päässy Krabin kentälle tulvien takia. Ihana kuitenki olla kotona, osaa taas arvostaa suomalaisia, omaa kulttuuria ja ruokaa.



Nyt olisi sitten edessä se kuvatilauksen tekeminen ja kuviahan on satoja. Millon lie sen sais aikaseksi. Skräpättäväksi olen muutaman kuvan tulostanut itsekin, mutta en kaikkia kehtaa kuitenkaan.

28. maaliskuuta 2011

Kotiintulo häämöttää jo

Tuntuu, että vihdoinkin alkaa olemaan takaisin ruodussa. Nimittäin skräppäystyyliä ajatellen. Koskahan opin, ettei tarvi tehdä mitään erilaista, jos nämä yksinkertaiset miellyttävät silmää eniten.


Pari yksityiskohtakuvaa vielä kimaltavista kirjaimista ja pilvestä ♥



Nyt alkaa jo meillä kotiin tulo häämöttää. Keskiviikkona illalla tulee kone Helsinkiin, josta sitten yöllä lento vielä Ouluun. 

24. maaliskuuta 2011

Miks aina maanantaina?

Sivu eräästä katastrofimaanantaista, kun auto ei lähtenytkään käyntiin. Edellisenä päivänä ei mitään ongelmaa, mutta aamulla töihin lähtiessä ei vaan käynnistynyt. Soitto vakuutusyhtiöön, hinausauto paikalle ja auto huoltoon. Onneksi pääsin hinausauton kyydissä sentään töihin. Kaikista oudointä tässä oli se, ettei ne huollossa saaneet "vikaa päälle" vaan auto lähti aivan normaalisti käyntiin. Missä lie siis vika, kun sekä mies, minä että hinausmies yritettiin sitä käynnistää eikä onnistunut. Nää on sitten näitä, mistä on tietenki pakko tehdä sivu.

19. maaliskuuta 2011

Minäki kun muutkin

Piti sitten munkin niillä maaleilla läträtä, kun muutkin.


Tässä yksi niistä "harrastuksista", joka on vienyt aikaa skräppäykseltä. Nimittäin kynnet. Parhaimmillaan joka päivä pitää väkertää uudet kynnet ja onpahan välillä päässyt tekemään myös muille. Yhdenlainen taiteen laji kait se on tämäkin.

15. maaliskuuta 2011

Se on menoa nyt

Tällä hetkellä me ollaan tai ainakin pitäisi olla matkalla Thaimaaseen. Sillä aikaa muutamia sivuja teille katseltavaksi. Osa vanhempia ja muutama viime viikonloppuna valmistunut.



Tietysti piti tallentaa se hetki, kun sain ihanan Project Lifen käsiini. Ahkerasti sitä on täytettykkin ja ihan reaaliajassa mennään. Toivottavasti matkan jälkeen jatkuu sama meno. Yritän toki matkallakin kirjoittaa hieman päiväkirjaa, jotta on tekstiäkin tallennettavana. Itse PL:sta en ole sivuja vielä tänne kehdannut tuoda, koska on mielestäni niin henkilökohtaista, kun on paljon tekstiä ja muitakin henkilöitä kuvissa.

11. maaliskuuta 2011

Kuulumisia

Eipä täällä ole ehditty edelleenkään näpertelemään. Pari päivää sitten saatiin kuvaajalta kuvat ja niitä selaillessa aika onkin mennyt. On mallailtu ja pyöritelty ja muokattu, enkä edelleenkään tiedä mistä kuvista teetän suurennoksia jne. Tässä kuitenkin teillekin pari lempparikuvaa. Suosittelen lämpimästi kaikille kuvaajaa, joka meillä oli. Oululainen Janica Karasti, parasta A-luokkaa.. :)

  


Tiistaina me suunnataan häämatkalle Thaimaan auringon alle, sikäli mikäli siellä sattuu aurinko paistamaan. Viime päivinä on ollut melko paljon sateita ja ukkosia, mutta toivotaan parasta. Niin sitä vain, että yritän ajastaa reissun ajaksi muutamia postauksia, mutta katsotaan ehdinkö sitäkään. Kova hinku olis jotain tehdä myös tuolle onnettomalle askarteluhuoneelle. Niin upeita pikkuruisia säilytystiloja on viime aikoina tupsahdellut vähän joka puolelta, että kohta lienee minunkin pakko jotain uudelleen järjestelyjä tehdä. Sitä inspiraatiota odotellessa.

2. maaliskuuta 2011

P*skarteluhaaste #80 - Luonnos

Ihana Ninarsku oli tehnyt luonnoksen tän viikon paskikseen ja se oli kyllä niin mua, et piiiiiitkästä aikaa halutti skräpätä. Saatto se johtua tästä kuvastaki vähän. Vasta muutamia kuvia olen päässyt häistä näkemään, kun kuvaajan ottamat tulevat vasta viikon päästä. Sitten alkaakin pohdinta, miten toteutan hääalbumin. Sitä ennen kuitenkin tämä haaste.

Hyvä kiertää

Osallistuin Nossun blogissa tähän vanhaan tuttuun hyvän kierrättämiseen ja hommahan menee seuraavasti. Viisi ensimmäistä tähän kirjoitukseen hihkaissutta saa minulta tämän vuoden aikana jotain itsetehtyä. En mene vannomaan onko se jotain skräpättyä, ommeltua, virkattua tai kudottua, katsotaan mitä keksi. Juju on kuitenkin se, että osallistujan täytyy jatkaa tätä hyvää omassa blogissaan. Eli eikun kommentoimaan ja sitten hyvä kiertämään oman blogin kautta. Mukana: Marika,


Edit! Hihkaiskaa tosiaan haasteeseen osallistujat, että haluatte osallistua. Tähän saa kyllä muutkin kommentoida. :)

Täällä on myös häähumusta selvitty ja haluan lämpimästi kiittää ihanasta lahjasta, jonka ihanat ystävät meille tekivät. Käyhän täällä kurkkaamassa, mistä on kyse ja heitä arvauksesi kehiin. :)

Lämmin halaus teille Creomi, Elina, Lehtipollo, Maiju, Napsuliini, Ommu, Omuli, Pia K, Puuhapetenvaimo, Sini, Veeruliiru, Xing  ♥

21. helmikuuta 2011

Minäkin taisin hurahtaa..

Nimittäin niihin teippeihin, joista muut on hehkuttaneet ties kuinka kauan. Tämä Nelssonin sivu sen sai aikaan.
Muutamia herkkuja pääsi mukaan täältä sekä täältä.

Voisitteko muka itse vastustaa näitä? :)







13. helmikuuta 2011

1-vuotis lahja

Ehkä vähän liian nuorena eräs 1-vuotias neiti tämän lahjan sai, mutta toivottavasti vanhemmat jaksavat lueskella näitä niin ehkäpä tästä tulee vielä hitti vähän vanhempana.


Kyseessähän on tietysti lorupussi ja loruja. Loruihin etsin netistä sopivia kuvia jotka sitten leikkelin ja liimailin ja laminoin. Pussi on vähän maanantaikappale, mutta en ole mikään hyvä kaveri ompelukoneen kanssa.

9. helmikuuta 2011

Jotain sisältöä

Täytyy heti laittaa tänne jotain nähtävää. Skräppäsin itselleni tuon otsikkopalkin, mutta eipä se näytä niin hyvältä tuossa. Ulkoasu varmasti hakee vielä muotoaan jonkin aikaa ja muutenkin koko blogger on opettelun alla. Tässä kuitenkin yksi jo kauan sitten valmistunut sivu.

Muutto

Muutto tuli eteen minullekkin. Vuodatuksessa tuli kuvatila täyteen ja onhan se joskus mukava aloittaa puhtaalta pöydältä. Entinen blogi pysyy vuodatuksessa luettavissa ainakin toistaiseksi ja täällä jatketaan samaan malliin skräppäysten, korttien ja muiden näpertelyjen parissa.

Tervetuloa vanhat ja uudet lukijat. :)