Sivut

1. syyskuuta 2011

Hengissä!?

Juu, täällä tosiaankin ollaan, vaikka on varmaan usko loppunut jo lukijoilta ja minulta itseltänikin tämän blogin suhteen. Skräppäys tai oikeastaan mikään muukaan askartelu ei ole kiinnostanut tippaakaan koko kesänä. Häämatka-albumi on jäänyt puolitiehen. Hääkuvia en edes alkanut skräppäämään vaan liimasin albumiin, sekin on kesken. Aika on mennyt ulkona pihaa laittaessa ja puita kaataessa ja tehdessä. Sisällä oon sisustanu makkarin uusiksi ja keittiöön ja vaatehuoneeseen on suunnitelmat valmiina. Jotain on kuitenkin ollu "pakko" tehdä. Muutamia tilauskortteja, joista tässä yksi näytille.


Ja ystävän polttarikansio, johon tuli 50!!! sivua. Tyylin piti olla yksinkertainen, pelkistetty ja mustavalkoinen pienillä pinkeillä piristeillä. Välillä todellakin tuntui, että toistaa itseään. Albumi on 8 tuumanen ja kuvia siihen teetätin lähemmäs sata. Tässä muutamia omia lempparisivuja näytille, kaikkia en millään viitsi laittaa, mutta näistä näätte tyylin. Kuvat on melko huonoja, kun otin ne vain pikaisesti itselle muistoksi kun sain albumin valmiiksi. Ei ollut silloin ajatusta, että julkaisisin täällä. :)






Lopuksi vielä polttarisankarille ja sulhaselle tehty hääkortti ja ystävän kanssa yhteistyössä tuunattu vessakyltti lahjksi. Vähän inside, mutta laitanpa nyt kuitenkin. Nuissa tikkuaskeissa on elämänohjeita..

Mitäs teille kuuluu? Blogeja olen kyllä blogilistan kautta säännöllisesti lukenut, mutta kommentointi on jäänyt täysin. Yritän ryhdistäytyä siinäkin suhteessa, samoin kun tämän blogin kans. Ja kiitokset Ninarskulle ja Lehtipollolle, kun olette kaipailleet. :)

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat kortit! Tuo ylempi on ihanan raikas ja alempi ihanan hempeä! Kauniita sivuja! Mulla onkin ollu jo ikivä näitä sun ihania tuotoksia!

    VastaaPoista
  2. Jeeee! Ihanaa nähdä sulta juttuja pitkästä aikaa! Polttarialbumit ovat kyllä tooosi isotöisiä vaikka yksinkertaisella tyylillä tekiskin, nimimerkillä kokemusta on. Että laskisin tuon kyllä aikalailla paljonkin askarteluksi.
    Ja hei, vaikka ei askartelut aina inspaiskaan, niin on kiva lukea kaikkia muitakin juttuja, kuten niistä sisustuksista!

    VastaaPoista
  3. Komppaan Anskia! Oma blogikin tuppaa aina olemaan täynnä sitä mikä just nyt on päällimmäisenä, enkä anna sen häiritä :) Ja kyllä se askarteluintokin taas palajaa! Kiva nähdä nämä tuotokset :D

    VastaaPoista
  4. Aijai, ihana tuo sinivihreä kortti kiekuroineen ja "heinineen"! Ja todellakin 50-sivuinen polttarikansio lasketaan skräppäykseksi! Myös hääkortti ja -lahja ovat mageet :) Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  5. Kiva kun taas postasit! Mielestäni on ihan luonnollista, että välillä kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Askartelu innostaa taas kun on sen aika! Kaunis kortti ja tosi ahkera olet ollut polttarikansion kanssa!

    VastaaPoista
  6. Ollaan me muutkin sinua kaivattu :) Viime viikonloppuna kokonainen pöytäseurue skräppääjiä pohti että mitähän Baulalle kuuluu ja Lehtipollo lupasi laittaa FB:n kautta sinulle viestiä :D Aurinkoa syksyyn ja tsemppiä pihanlaittamiseen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!